19.12.2018 08:05
Lääkkeiden vuosiomavastuu laskee 572 euroon vuoden 2019 alusta alkaen.
18.12.2018 14:17
Apteekkien aukioloajat ovat pidentyneet vuoden 2016 alusta, jolloin kauppojen aukioloajat vapautuivat. Apteekkariliiton keräämien tietojen mukaan apteekit ovat auki keskimäärin 57,6 tuntia viikossa ja laajemmin kuin julkiset terveyspalvelut.
14.12.2018 09:01
Ensi keväänä kuluttajille on tarjolla entistä parempia verkkoapteekkeja, kun lähes 200 apteekkia ottaa käyttöön uuden verkkopalvelun. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan yli kolmasosa suomalaisista pitää tärkeänä, että voi asioida apteekin kanssa myös verkon välityksellä.
30.11.2018 13:11
Apteekkari, farmasian tohtori Risto Kanerva on valittu yksimielisesti Suomen Apteekkariliiton puheenjohtajaksi liiton syyskokouksessa Helsingissä tänään perjantaina.
31.10.2018 13:00
Valtaosa päättäjistä haluaa kehittää apteekkitoimintaa enemmän terveydenhuollon kuin elinkeinotoiminnan lähtökohdista, ilmenee tuoreesta kyselystä.
29.10.2018 12:03
Ensi keväänä lääkkeet saa lähiapteekista kotiovelle jopa parissa tunnissa. Apteekkariliitto testaa pikakuljetuspalvelua marras-joulukuussa kotimaisen kasvuyrityksen kanssa.
04.10.2018 08:45
Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan vain noin puolet pitkäaikaislääkityksistä toteutuu suunnitellulla tavalla. Parempi ymmärrys lääkehoidon hyödyistä auttaisi lääkkeen käyttäjää sitoutumaan lääkehoitoonsa ja käyttämään lääkkeensä oikein.
25.07.2018 07:30
Väärän lääkevoiteen valinta saattaa hidastaa haavan paranemista tai jopa lisätä tulehdusriskiä. Apteekista kannattaa kysyä oikeat neuvot haavan hoitoon.
16.07.2018 07:30
Kolme viidestä suomalaisesta käyttää säännöllisesti vähintään yhtä lääkärin määräämää lääkettä, mutta ajantasainen lääkityslista heistä on vain puolella. Suomalaisten lääkkeiden käytöstä ja lääkehuolista keskustellaan maanantaina Suomi Areenassa Porissa.
19.06.2018 08:00
Terveyskeskusten ja -asemien kesäsulut vaihtelevat viikosta jopa kymmeneen viikkoon. Keskimäärin sulut kestävät 4,5 viikkoa.
14.06.2018 09:28
Suomen Apteekkariliitto on myöntänyt yhteensä 50 000 euroa apurahoja lääkeneuvonnan ja apteekkipalveluiden vaikuttavuutta selvittäviin tutkimuksiin.
15.05.2018 12:00
Lääkkeiden välitön saatavuus apteekista on suomalaisille erittäin tärkeää, ja se on pysynyt erinomaisena globaaleista lääkkeiden saatavuushäiriöistä huolimatta.
26.04.2018 12:00
”Lisäämällä kilpailua nykymallin sisällä, siitä saadaan tehokas kirittäjä lääkehuollon tavoitteiden saavuttamiseksi”, sanoo kilpailuoikeudellisen arvioinnin lääkejakelusta tehnyt professori Petri Kuoppamäki.
28.03.2018 12:02
Valtaosa suomalaisista pitää tärkeänä, että apteekit ovat kotimaisessa omistuksessa ja että apteekin omistaa terveydenhuollon ammattilainen, proviisori.
13.03.2018 07:27
Apteekkariliitto kokosi 28 ehdotusta apteekkitoiminnan kehittämiseksi.
06.03.2018 08:30
Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta on tyytyväinen viimeisimpään apteekkikäyntiinsä. Yhtä moni sanoo, että apteekit vastaavat heidän odotuksiinsa kokonaisuudessaan hyvin, ilmenee Suomalaisten apteekkiasiointi 2018 -tutkimuksesta.
02.03.2018 15:38
Apteekkariliitto on esittänyt apteekkien lukumäärän lisäämistä sekä mahdollisuutta perustaa sairaaloiden yhteyteen nykyistä helpommin avohuollon apteekkeja, jotta sairaalasta kotiutuvien potilaiden lääkehoito jatkuisi sujuvasti.
02.03.2018 09:59
Huhtikuussa 2003 apteekeissa aloitetun lääkevaihdon säästöt ylittivät tammikuussa jo miljardin euron rajan, ilmenee Kelan lääkevaihtotilastoista.
07.02.2018 08:45
Apteekissa suositellaan lääkkeettömiä hoitomuotoja itsehoitolääkkeen sijaan noin viidennekselle asiakkaista.
Apteekkari
09.06.2023 Punkkirokotteista on pulaa Ruotsissa. Suomen markkinoilla on neljää puutiai...
Apteekkari
09.06.2023 Tanska uudisti apteekkijärjestelmänsä vajaat 10 vuotta sitten. Uudistuksell...
Apteekkari
08.06.2023 Farmaseuttipulan ratkaisuun ei ole hokkuspokkustemppuja. Apteekkariliiton t...