Hyppää sisältöön

Apteekkien talous

apteekkitalous

apteekkien talous heikentynyt merkittävästi

Apteekkien taloutta ovat viime vuosina koetelleet useat leikkaukset, yleinen kustannusten nousu sekä reseptilääkkeiden hintojen lasku. Apteekit eivät voi siirtää kasvaneita kustannuksia lääkkeiden hintoihin, sillä hinnat määräytyvät valtioneuvoston lääketaksa-asetuksen mukaisesti. Monien apteekkien kannattavuus on heikentynyt, ja erityisesti pienet maaseutuapteekit ovat joutuneet ahtaalle.

reseptilääkkeiden kuluttajahinnat laskeneet 40 prosenttia

Suomessa lääkkeiden hinnat ovat säänneltyjä. Sääntelyn ansiosta reseptilääkkeet ovat samanhintaisia kaikille suomalaisille ja itsehoitolääkkeille on määritelty vähimmäis- ja enimmäishinta.

Suomessa kuluttaja on hyötynyt lääkkeiden hintasääntelystä: Tilastokeskuksen luvut osoittavat, että reseptilääkkeiden kuluttajahinnat ovat 20 vuodessa laskeneet noin 40 prosenttia, ja itsehoitolääkkeiden hinnat nousseet vain 8 prosenttia. Samaan aikaan esimerkiksi ruoan hinta on noussut lähes 60 prosenttia ja kuluttajahinnat yleisesti nousseet noin 46 prosenttia.

Reseptilääketaksan muutokset ovat käytännössä merkinneet apteekeille suoria taloudellisia leikkauksia. Monille apteekeille reseptilääkemyynti on jo muuttunut kannattamattomaksi, minkä vuoksi itsehoitolääkkeiden merkitys apteekkien taloudessa on kasvanut.

Hintakehitys 2005-2024

Päivitetty

Reseptilääkkeiden hinnat ovat viime vuosien aikana laskeneet. Reseptilääkkeiden hintakäyrän aaltomaisuus johtuu lääkkeiden vuosittaisesta omavastuun täyttymisestä alkuvuodesta. Lähde: Tilastokeskus – Kuluttajaindeksi 2005 = 100

Apteekkeihin on koko 2000-luvun ajan kohdistettu useita lääkesäästöjä ja leikkauksia. Lisäksi apteekkien taloutta ovat heikentäneet kustannusten raju nousu 2020-luvulla sekä reseptilääkkeiden hintojen lasku.

säästöjä Lääkemenoihin

Yhteiskunnan lääkemenoja hillitään lääkekorvausjärjestelmään sisältyvällä hintasääntelyllä ja lääkeyritysten välistä hintakilpailua edistämällä. Sosiaali- ja terveysministeriön alainen Lääkkeiden hintalautakunta päättää enimmäishinnan, jolla lääke on Kelan lääkekorvausten piirissä. Hintakilpailua yhteiskunta edistää lääkkeiden viitehintajärjestelmällä ja apteekkien toteuttamalla lääkevaihdolla.

 Huhtikuusta 2024 alkaen myös biologiset lääkkeet tulivat vaiheittain apteekkien lääkevaihdon piiriin, minkä odotetaan tuovan lähivuosina jopa 40-80 miljoonan euron säästöt.

Lääketaksa on valtioneuvoston päättämä kaava, jolla reseptilääkkeen hinta ja itsehoitolääkkeen enimmäishinta lasketaan tukkuhinnasta. Tukkuhinta on kaikille apteekeille sama, jonka vuoksi reseptilääkkeet ovat kaikissa apteekeissa ja verkkoapteekeissa samat. Hinta voi muuttua kahden viikon välein. Itsehoitolääkkeiden hinnat voivat vaihdella apteekeittain, sillä lääketaksa määrää vain enimmäishinnan. Lääkkeen hinta muodostuu tukkuhinnasta, apteekin katteesta, apteekkiverosta ja arvonlisäverosta (14 %). Lääketaksa on degressiivinen eli mitä kalliimpi lääke, sitä pienempi kateprosentti.

Apteekkivero on lääkemyynnistä perittävä vero, jolla pienennetään eri kokoisten apteekkien tuloeroja. Se tuottaa valtiolle yli 200 miljoonaa euroa vuodessa. Vero lasketaan lääkemyynnin liikevaihdon perusteella ja se on progressiivinen.

Kaikkein pienimmät apteekit eivät maksa apteekkiveroa lainkaan, suurimmat maksavat apteekkiveroa yli 10 prosenttia lääkemyynnistään.

Apteekkivero johtaa siihen, että samasta lääkkeestä pieni apteekki saa vähän suuremman katteen kuin iso apteekki.

Lääkkeen hinta koostuu lääketehtaan ja -tukun osuudesta, apteekin katteesta ja veroista (alv ja apteekkivero).  

Apteekin osuus lääkkeen hinnasta on keskimäärin 18 %. Lääketehtaan ja -tukun osuus on 66 %. 16 % hinnasta menee valtiolle arvonlisä- ja apteekkiveroina.

Lääkkeiden tukkuhinnat ovat kaikille apteekeille samat, eikä lääketehdas tai -tukku voi antaa apteekille alennusta.  

Uudet lääkkeet ovat lähes poikkeuksetta kalliita, sillä lääkkeen kehittäminen kaikkine tutkimusvaiheineen kestää vuosia. Hinta halpenee usein tuntuvasti, kun lääkkeen patentti umpeutuu ja rinnakkaislääkkeet tulevat markkinoille. Lääkkeen kalleus ei johdu apteekista, sillä tukkuhinnaltaan yli 1 500 euroa maksavissa lääkkeissä apteekin kate on vakio, 183,92 euroa. Tämäkään kate ei jää kokonaan apteekille, vaan apteekkivero leikkaa siitä osan. Sitä enemmän, mitä suurempi apteekki on kyseessä.

Lääkkeiden apteekkivaihdossa eli lääkevaihdossa apteekki vaihtaa lääkärin määräämän lääkkeen vastaavaan, mutta halvempaan rinnakkaislääkkeeseen, joka on hoidollisesti samanarvoinen ja yhtä laadukas ja turvallinen kuin lääkärin määräämä lääke. Asiakas voi halutessaan kieltäytyä vaihdosta ja lääkäri kieltää vaihdon lääketieteellisin tai hoidollisin perustein. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus ylläpitää luetteloa keskenään vaihtokelpoisista lääkkeistä.

Vaihdolla säästetään sekä asiakkaan että yhteiskunnan lääkemenoja hoidon laadusta tinkimättä. 

Tulot tulevat pääosin lääkemyynnistä, joka muodostaa keskimäärin yli 90 % apteekin kokonaismyynnistä. Apteekin lääkemyynti tehdään apteekin johtajan eli apteekkarin omistaman yrityksen kautta. Apteekin yritysmuoto on toiminimi, jonka vuoksi verotuksessa apteekki ja apteekkari verotetaan yhdessä. Tämän takia apteekkarin tulot näyttävät suuremmilta kuin ne todellisuudessa ovat.

Osa apteekkareista saa tuloja myös apteekin yhteydessä toimivasta osakeyhtiöstään, jonka kautta myydään muut tuotteet kuin lääkkeet. Osakeyhtiö on noin 40 prosentilla apteekkareista. 

Apteekin suurin menoerä on lääke- ja muut tuoteostot. Toiseksi suurin on palkat sivukuluineen. Rahaa menee myös vuokriin ja liiketoiminnan muihin kuluihin, kuten tietotekniikkaan, koneisiin, laitteisiin, kalusteisiin ja hallintoon. 

apteekkarin tulot

paljonko apteekkari tienaa?

Apteekkarit ovat toiminimiyrittäjiä, jonka vuoksi apteekkari ja apteekki verotetaan yhtenä kokonaisuutena.
Siksi apteekkarien tulot näyttävät veropäivän tulolistauksissa todellista suuremmilta.
Apteekkari vastaa apteekin veloista ja sitoumuksista henkilökohtaisella omaisuudellaan.
Katso video apteekkitaloudesta!

Tämä sisältö on estetty nykyisten evästeasetustesi vuoksi. Hyväksy markkinointievästeet nähdäksesi tämän sisällön.

Uutiset

Lue Apteekkari-lehden uutisia apteekkitaloudesta:

Uutiset –

Lääkesäästöt Kelan Lasse Lehtonen: Apteekkijärjestelmä tulee pitää pystyssä

Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen näkee lääkkeet tehokkaana hoitomuotona, josta kannattaa maksaa. Jotta ihmiset saavat lääkkeensä jatkossakin, on niiden jakelusta vastaava apteekkiverkosto pidettävä pystyssä. Päivittäistavaraketjujen pyrkimystä lääkemarkkinoille Lehtonen pitää ongelmallisena jo pelkän kilpailun kannalta.