Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

Tiedotteet  |  28.03.2019

Tyytyväisyys apteekkeihin pysynyt korkeana

Yli yhdeksän kymmenestä suomalaisesta on tyytyväinen apteekkeihin yleisesti ja myös viimeisimpään apteekkikäyntiinsä. Yhtä moni katsoo, että apteekit vastaavat heidän odotuksiinsa kokonaisuudessaan erittäin tai melko hyvin.

Tiedot käyvät ilmi Taloustutkimus Oy:n tammikuussa tekemästä Suomalaisten apteekkiasiointi 2019 -tutkimuksesta.

Tyytyväisyyttä viimeisimpään apteekkikäyntiin saavat aikaan etenkin apteekkihenkilökunnan ammattitaito ja asiantuntijuus, apteekin sijainti, asioinnin helppous, palvelualttius ja neuvonta. Tyytymättömyyttä aikaansaavat puolestaan hinnat, hidas palvelu tai jonotus. Enemmän kuin joka viides ei osaa mainita ainuttakaan tyytymättömyyttä aiheuttavaa tekijää.

Neljä viidestä katsoo, että Suomessa on riittävästi apteekkeja ja kaksi kolmesta pitää myös apteekkien aukioloaikoja riittävinä. Naiset ovat miehiä tyytyväisempiä niin apteekkien määrään kuin aukioloaikoihin, jotka ovat viime vuosina pidentyneet. Keskimäärin apteekit ovat auki 58 tuntia viikossa.

Valtaosa (85 %) suomalaisista pitää tärkeänä, että heitä palvelee apteekissa farmaseuttisen koulutuksen saanut farmaseutti, proviisori tai apteekkari. Yhtä moni pitää tärkeänä, että reseptilääkkeet ovat samanhintaisia kaikissa apteekeissa. Yli puolet (51 %) suomalaisista katsoo, että myös reseptivapaiden lääkkeiden tulee olla samanhintaisia kaikissa apteekeissa.

Lääkäri ja apteekki ovat suomalaisille yhtä tärkeitä lääketiedon lähteitä. Jommankumman tai molemmat mainitsee lääketiedon lähteekseen seitsemän kymmenestä. Pakkausselosteesta lääketietoa saa kaksi kolmesta (67 %) ja internetistä vajaa puolet (45 %).

Liki puolet suomalaisista käy apteekissa vähintään kerran kuukaudessa, naiset miehiä useammin. Apteekki on ylivoimaisesti käytetyin terveyspalvelu noin 60 miljoonalla vuotuisella asiakaskäynnillä. Liki kuudelle kymmenestä (58 %) apteekki on kotia lähimpänä sijaitseva terveyspalvelu. Kahdelle sadasta apteekki on paikkakunnan ainoa terveyspalvelu.

Näin tutkittiin

Suomalaisten apteekkiasiointi 2019 -tutkimuksen toteutti Suomen Apteekkariliiton toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen internetpaneelissa 18.–22. tammikuuta ja siihen vastasi 1 057 iältään 18–70-vuotiasta mannersuomalaista.

Tutkimusotos painotettiin iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan vastaamaan 18–70-vuotiasta väestöä. Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali on enimmillään 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lisätietoja: tutkimuspäällikkö Sirkku Keski-Hallila, Taloustutkimus Oy, p. 040 827 5158 tai viestintäjohtaja Erkki Kostiainen, Apteekkariliitto, p. 050 566 8188, erkki.kostiainen@apteekkariliitto.fi

Lisää apteekkiaiheisia kuvituskuvia medialle STT Info uutishuoneessamme ja www.apteekkariliitto.fi > media > kuvapankki.

Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on yksityisiä apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita.