‹ Takaisin

Tiedotteet  |  19.02.2020

Suomalaiset ovat tyytyväisiä apteekkeihin

Suomalaisista 93 prosenttia on tyytyväinen apteekkeihin yleisesti ja yhtä moni myös viimeisimpään apteekkikäyntiinsä, ilmenee Taloustutkimus Oy:n toteuttamasta Suomalaisten apteekkiasiointi 2020 -tutkimuksesta.

Tyytyväisyyttä saavat aikaan etenkin apteekin sijainti, apteekkihenkilökunnan ammattitaito ja asiantuntijuus, asioinnin helppous, aukioloajat, palvelualttius ja neuvonta. Tyytymättömyyttä aikaansaavat puolestaan yleisimmin hinnat ja hidas palvelu tai jonotus.

Apteekkien määrää pitää riittävänä 80 prosenttia ja aukioloaikoja 69 prosenttia suomalaisista. Apteekkien aukioloajat ovat viime vuosina pidentyneet keskimäärin 58 viikkotuntiin, mikä näkyy myös tyytyväisyyden lisääntymisenä.

Melkein kaikki suomalaiset (98 %) käyvät apteekissa vähintään kerran vuodessa. Vähintään kerran kuukaudessa apteekissa käy lähes puolet (47 %) suomalaisista, naiset miehiä useammin. Valtaosa (94 %) katsoo, että apteekit vastaavat heidän odotuksiinsa kokonaisuudessaan erittäin tai melko hyvin.

Kolme neljästä (77 %) suomalaisesta asioi pääsääntöisesti yhdessä tai kahdessa apteekissa, ja apteekki valitaan tavallisimmin sijainnin ja aukioloaikojen perusteella. Vain joka kymmenes mainitsee kanta-asiakkuuden valintaperusteekseen.

Apteekki on ylivoimaisesti käytetyin terveyspalvelu noin 60 miljoonalla vuotuisella asiakaskäynnillä. Melkein kuudelle kymmenestä apteekki on kotia lähimpänä sijaitseva terveyspalvelu. Kolmelle sadasta apteekki on myös paikkakunnan ainoa terveyspalvelu.

Tutkimuksen mukaan suomalaisten tärkeimmät lääketiedon lähteet ovat apteekkien henkilökunta (70 % mainitsi), lääkepakkauksen pakkausseloste (66 %), lääkäri (59 %) ja internet (44 %).

Näin tutkittiin

Suomalaisten apteekkiasiointi 2020 -seurantatutkimuksen toteutti Suomen Apteekkariliiton toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen internetpaneelissa 21.–27. tammikuuta ja siihen vastasi 1 316 iältään 18–70-vuotiasta mannersuomalaista.

Tutkimusotos painotettiin iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan vastaamaan 18–70-vuotiasta väestöä. Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali on enimmillään 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lisätietoja:tutkimuspäällikkö Sirkku Keski-Hallila, Taloustutkimus Oy, p. 040 827 5158 tai viestintäjohtaja Erkki Kostiainen, Apteekkariliitto, p. 050 566 8188, erkki.kostiainen@apteekkariliitto.fi

Apteekkiaiheisia julkaisuvapaita kuvituskuvia tiedotusvälineille kuvapankissamme: www.apteekkariliitto.fi > media > kuvapankki ja STT Info -uutishuoneessamme.

Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on yksityisiä apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita.