‹ Takaisin

Tiedotteet  |  10.12.2019

Lisäkorvauksen saa jatkossa heti lääkeoston yhteydessä

Vuoden 2020 alusta lukien lääkkeistä maksetut omavastuut näkyvät ajantasaisesti apteekeissa ja Kelan asiointipalvelussa ja lisäkorvauksen saa heti lääkeoston yhteydessä. Muutos on merkittävä paljon tai kalliita lääkkeitä tarvitseville.

Aiemmin tieto lääkekaton eli vuosiomavastuun täyttymisestä on päivittynyt viiveellä ja Kela on ilmoittanut siitä asiakkaalle kirjeellä, jonka jälkeen asiakas on voinut hakea lisäkorvausta Kelalta. Vuodenvaihteen jälkeen lisäkorvauksen saa jo heti lääkeoston yhteydessä apteekissa.

Lääkekatto nousee hieman, alkuomavastuu ja lääkekorvaukset pysyvät ennallaan

Kela-korvattavien lääkkeiden vuosiomavastuu eli lääkekatto nousee 577,66 euroon vuonna 2020. Tänä vuonna kattosumma on 572 euroa. Lääkekaton ylityttyä asiakas maksaa loppuvuoden ajan jokaisesta korvattavasta lääkkeestä vain 2,50 euron omavastuun.

Lääkekorvausten vuosikohtainen alkuomavastuu on 50 euroa myös vuonna 2020. Lääkekorvauksia voi siis saada vasta, kun on ensin itse maksanut 50 euroa korvattavista reseptilääkkeistään vuoden 2020 alusta lukien. Maksettu alkuomavastuu näkyy apteekin kuitissa.

Myös korvausprosentit säilyvät ennallaan: peruskorvaus on 40 %, alempi erityiskorvaus 65 % ja ylempi erityiskorvaus 100 %. Ostokertakohtainen omavastuu ylemmässä erityiskorvausluokassa säilyy 4,50 eurossa/lääke.

Apteekkien aukioloajat jouluna ja vuodenvaihteessa

Lähimmät apteekit löytyvät helposti Apteekki.fi-palvelusta, josta voi myös tarkistaa apteekkien aukioloajat joulun ja vuodenvaihteen tienoilla. Palvelusta löytyvät myös lääkkeiden ajantasaiset hinnat ja tietoa lääkekorvauksista. Apteekki.fi:ssä on myös linkit suomalaisten apteekkien verkkoapteekkeihin ja vinkit pienten vaivojen itsehoitoon.

Lisätietoja: Elina Aaltonen, p. 010 6801 405, elina.aaltonen@apteekkariliitto.fi tai Erkki Kostiainen, p. 050 566 8188, erkki.kostiainen@apteekkariliitto.fi

Apteekkiaiheisia julkaisuvapaita kuvituskuvia tiedotusvälineille kuvapankissamme: www.apteekkariliitto.fi > media > kuvapankki

Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on yksityisiä apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita.