‹ Takaisin

Tiedotteet  |  16.04.2021

Apteekkariliitto Farmanian enemmistöomistajaksi

Apteekkariliitto vahvistaa omistustaan henkilöstö- ja asiantuntijapalveluita apteekeille ja lääke- ja terveysalan toimijoille tarjoavasta Farmania Oy:stä.

Apteekkariliitto kasvattaa omistusosuuttaan yhtiöstä tänään perjantaina toteutetulla osakekaupalla 75 prosenttiin. Liitto tuli vuonna 2012 perustetun yhtiön omistajaksi 25 prosentin osuudella syksyllä 2017 tehdyllä osakekaupalla.

Farmaniasta tulee samalla osa Apteekkariliiton konsernia, johon kuuluvat lisäksi lääke- ja terveysalan tukkukauppa Medifon Oy, tietojärjestelmiä ja tietoliikennepalveluja apteekeille tuottava Pharmadata Oy ja viestintäyhtiö PharmaPress Oy.

Farmanian liikevaihto oli viime vuonna 5,6 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli yhteensä 170 osa- ja kokoaikaista työntekijää. Yhtiön toiminnan ytimessä on farmaseuttisen työvoiman välittäminen apteekeille, mutta palvelutarjonta on laajentunut viime vuosina muun muassa verkkoapteekkitoiminnan tukemiseen.

– Farmania on kasvanut viime vuosina maanlaajuiseksi apteekkien palveluorganisaatioksi. Pyrimme enemmistöomistajana vahvistamaan entisestään apteekkien työtä suomalaisen lääkehuollon hyväksi. Tavoitteenamme on tarjota apteekkien asiakkaille erinomainen palvelukokemus, toteaa Apteekkariliiton puheenjohtaja, apteekkari Risto Kanerva.

Yhtiön perustajaosakas, proviisori Marianne Hovi, jatkaa yhtiön toimitusjohtajana ja vähemmistöomistajana 25 prosentin osuudella.

– Apteekkariliitto on ollut Farmanialle paras mahdollinen kumppani viime vuosien aikana, ja olemme iloisia päästessämme nyt osaksi konsernia. Apteekkariliiton tuella olemme kasvaneet merkittäväksi työnantajaksi ja palveluyritykseksi, joka tarjoaa asiakkailleen arkea helpottavia ratkaisuja innovatiivisella otteella. Yhteinen tahtotilamme apteekkien toiminnan edistämisessä luo yhteistyömme syventämiselle otollisen maaperän, toimitusjohtaja Marianne Hovi arvioi.

Kuvateksti: Apteekkariliiton puheenjohtaja Risto Kanerva ja Farmanian perustajaosakas ja toimitusjohtaja Marianne Hovi allekirjoittivat kauppakirjan Apteekkariliitossa perjantaina 16. huhtikuuta.

Lisätietoja: puheenjohtaja Risto Kanerva, Apteekkariliitto, p. 050 576 4333 tai toimitusjohtaja Merja Hirvonen, Apteekkariliitto, p. 040 588 0841 ja toimitusjohtaja Marianne Hovi, Farmania, p. 044 045 1588

Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on yksityisiä apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita.

Farmania (www.farmania.fi) on henkilöstöpalveluita apteekeille ja lääketeollisuudelle tarjoava, voimakkaasti kasvava yhtiö.