Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

Tiedotteet  |  31.03.2020

Koronaepidemia muutti nopeasti apteekkien toimintamalleja

Apteekit organisoivat toimintansa uudelleen muutamassa päivässä, ilmenee Apteekkariliiton viime viikonloppuna apteekeille tekemästä kyselystä.

Apteekkariliitto muistuttaa, että flunssaoireisten ei pidä tulla nyt apteekkiin. Tällä pyritään ehkäisemään apteekkihenkilökunnan ja muiden asiakkaiden sairastumista koronavirusinfektioon.

– Tässä on toistaiseksi onnistuttu, sillä kyselymme mukaan koronavirustartuntoja ei ainakaan vielä viime viikonvaihteessa ollut todettu apteekkien henkilökunnissa, kertoo farmaseuttinen johtaja Charlotta Sandler Apteekkariliitosta.

Apteekkariliitto on suositellut, että flunssaoireisten lisäksi yli 70-vuotiaat, riskiryhmiin kuuluvat ja oireettomat koronakaranteenissa olevat eivät asioisi itse apteekissa, vaan pyytäisivät omaistaan tai läheistään asioimaan puolestaan.

Apteekeissa on toteutettu monia toimenpiteitä, joilla koronaepidemian etulinjassa palvelevia apteekin ammattilaisia pyritään suojaamaan tartunnoilta. Valtaosa apteekkareista on esimerkiksi asennuttanut pärskesuojapleksit palvelutiskeille (94 % apteekeista) ja kassapisteisiin (85 %).

– Turvallisinta olisi asioida etänä, eli verkossa tai puhelimitse oman lähiapteekin kanssa. Jos apteekkiin on lähdettävä, on tärkeää huolehtia käsihygieniasta ja riittävästä turvavälistä, Sandler muistuttaa.

Kyselyn mukaan etäasiointi on lisääntynyt tuntuvasti verkkoapteekkien ja koronaepidemian ajaksi mahdollistetun puhelinasioinnin myötä. Jo yhdeksän kymmenestä apteekista tarjoaa asiakkailleen kotiinkuljetuspalveluita.

Lääketukkujen lääketoimitukset apteekkeihin ovat pääosin normalisoituneet, mutta ei-lääkkeellisten tuotteiden, kuten käsidesien, toimituksissa on vielä puutteita. Itsehoidon kipu- ja kuumelääkkeiden varastot ovat maaliskuun puolivälin kysyntäpiikin jälkeen palautuneet normaaleiksi tai lähes normaaleiksi yhdeksässä apteekissa kymmenestä.

Apteekkariliiton apteekeille tekemää ohjeistusta koronaepidemiaan varautumisesta piti riittävänä 96 prosenttia apteekeista.

Apteekkariliitto toteutti verkkokyselyn jäsenapteekeilleen 27.– 30.3.2020. Vastaukset saatiin 384 apteekilta. Otos on edustava apteekkityypin ja apteekin maakunnallisen sijainnin suhteen.

Jos olet yli 70-vuotias tai kuulut riskiryhmään, toimi näin:

1) Pyydä läheistäsi asioimaan puolestasi apteekissa. Reseptilääkkeitä hankittaessa puolestasi asioivalla pitää olla mukanaan Kela-korttisi ja tieto noudettavista lääkkeistä. Suomi.fi-palvelussa voit tehdä myös puolesta asioinnin valtuutuksen.

2) Tarkista, onko lähiapteekillasi verkkoapteekkia kotiinkuljetuksella.

Jos 1) ja 2) eivät ole mahdollisia:

3) Soita apteekkiin ja sovi, miten lääkkeesi toimitetaan sinulle.

Apteekki.fi-sivustolle päivitetään ohjeita kansalaisille ja sivustolla on myös linkit apteekkien verkkoapteekkeihin.

Lisätietoja: farmaseuttinen johtaja Charlotta Sandler, p. 050 543 0411, charlotta.sandler@apteekkariliitto.fi tai viestintäjohtaja, proviisori Erkki Kostiainen, p. 050 566 8188, erkki.kostiainen@apteekkariliitto.fi