‹ Takaisin

Tiedotteet  |  09.12.2009

Valtiosihteeri Ilkka Oksala Apteekkariliiton toimitusjohtajaksi

OTK Ilkka Oksala (44) on nimitetty Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtajaksi. Peruspalveluministeri Paula Risikon valtiosihteerinä toimiva Ilkka Oksala aloittaa liiton toimitusjohtajana maaliskuun alussa, kun liiton nykyinen toimitusjohtaja Reijo Kärkkäinen jää eläkkeelle.

OTK Ilkka Oksala (44) on nimitetty Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtajaksi. Peruspalveluministeri Paula Risikon valtiosihteerinä toimiva Ilkka Oksala aloittaa liiton toimitusjohtajana maaliskuun alussa, kun liiton nykyinen toimitusjohtaja Reijo Kärkkäinen jää eläkkeelle.

Ilkka Oksala valmistui oikeustieteiden kandidaatiksi 1990, jonka jälkeen hän on toiminut muun muassa Kokoomuksen eduskuntaryhmän eduskuntasihteerinä, puolustusministerin erityisavustajana (1995-1998) ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteerinä (2001-2007). Vuosina 1999-2001 Ilkka Oksala työskenteli sosiaali- ja terveysministeriössä neuvottelevana virkamiehenä.

Peruspalveluministeri Paula Risikon valtiosihteerinä Oksala on toiminut keväästä 2007 lukien. Tässä tehtävässä hän on vastannut hallitusohjelman toimeenpanosta peruspalveluministerin sektorilla. Valtiosihteerinä Oksala on toiminut muun muassa Kansanterveyslaitoksen ja Stakesin fuusion ohjausryhmän puheenjohtajana sekä tupakkatyöryhmän ja arpajaislakihankkeen puheenjohtajana.

– Ilkka Oksala on terveydenhuollon asiantuntija ja vaikuttaja, joka tuntee hyvin myös apteekkitoimialan haasteet. Ilkan erityisosaaminen tuo varmasti uusia ajatuksia liiton toimintaan, Apteekkariliiton puheenjohtaja, apteekkari Mika Vidgrén sanoo.

- On suuri kunnia päästä työskentelemään hyvin järjestetyn suomalaisen apteekkijärjestelmän parissa. Apteekkariliitto on hyvin toimiva järjestö ja sillä on pitkä ja ansiokas historia, arvioi tuleva toimitusjohtaja Ilkka Oksala.

Lisätietoja: Mika Vidgrén, puheenjohtaja, puh. 050 556 3983, Ilkka Oksala, toimitusjohtaja 1.3.2010 lukien, puh. 050 301 8590.

Suomen Apteekkariliitto (www.apteekkariliitto.fi) on vuonna 1897 perustettu apteekkareiden muodostama yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa ammatillisia sekä koulutus- ja viestintäpalveluita jäsenilleen. Liiton palveluksessa on 25 työntekijää.