‹ Takaisin

Tiedotteet  |  08.10.2015

Jarkko Kiuru PharmaServicen toimitusjohtajaksi

Proviisori Jarkko Kiuru aloittaa PharmaServicen toimitusjohtajana 23. lokakuuta yhtiön nykyisen toimitusjohtajan, Risto Suomisen, siirtyessä apteekkariksi Tammisaareen.

Yhtiön hallitus päätti uudesta toimitusjohtajasta tänään torstaina (8.10.).

– Jarkko on erittäin kokenut liiketoiminnan ja henkilöstöjohtamisen ammattilainen ja hänellä on vahva kokemus myynnistä ja markkinoinnista. Innovatiisena ja motivoivana johtajana hänellä on erinomainen mahdollisuus kehittää annosjakelutoimintaa entistä tehokkaammaksi ja lääkitysturvallisuutta edistäväksi, PharmaService Oy:n hallituksen puheenjohtaja, apteekkari Eija Kari sanoo.

Jarkko Kiuru (41) työskenteli viimeksi lääketukkukauppa Oriolan Consumer Health –liiketoimintayksikön johtajana ja kuului työtehtävänsä kautta Oriola Oy:n johtoryhmään.

Ennen kymmenvuotista lääketukkukauppauraansa Kiuru työskenteli lääkeyhtiö AstraZenecalla tuotespesialistina ja sitä ennen apteekkiproviisorina Hämeenlinnassa ja Nakkilassa.

– Lääkkeiden annosjakelun kysyntä kasvaa, kun väestö ikääntyy ja kotihoito lisääntyy. Jarkon on hyvä jatkaa yhtiön kehittämistä ja annosjakelutoiminnan volyymin kasvattamista, sillä PharmaService on kaikin puolin hyvässä kunnossa Risto Suomisen erinomaisen työn ansiosta, hallituksen puheenjohtaja Eija Kari kiittelee.

Jarkko Kiuru valmistui proviisoriksi Kuopion yliopistosta vuonna 2001. Johtamista hän on opiskellut muun muassa Helsingin Kauppakorkeakoulun (nyk. AaltoEE) johtamiskoulutusohjelmassa sekä Apteekkiliikkeen johtamiskoulutusohjelmassa.

– On hienoa päästä osaksi Suomen suurinta lääkkeiden koneellisen annosjakelun edelläkävijäorganisaatiota. PharmaServicellä on jo nyt vahva asiakaskunta, jonka pohjalta on hyvä jatkaa yrityksen kehittämistä. Omasta työkokemuksestani on varmasti hyötyä yhtiön liiketoiminnan kasvattamisessa ja eteenpäin viemisessä sekä luotettavan ja joustavan palvelun tuottamisessa apteekeille, Jarkko Kiuru arvioi.

PharmaService Oy on apteekeille lääkkeiden koneellisen annosjakelun tukipalveluita tarjoava palveluyhtiö, jonka omistavat yhdessä Suomen Apteekkariliitto ja Orion Oyj. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 14,4 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 51.

Lisätietoja: hallituksen puheenjohtaja Eija Kari, p. 040 503 8005 ja toimitusjohtaja (23.10. alk.) Jarkko Kiuru, p. 050 429 3343