‹ Takaisin

Tiedotteet  |  27.02.2014

Resepteistä jo liki puolet sähköisiä

Apteekkariliiton ennakkotietojen mukaan apteekit toimittivat viime vuonna yhteensä noin 53 miljoonaa reseptiä.

Apteekkariliiton ennakkotietojen mukaan apteekit toimittivat viime vuonna yhteensä noin 53 miljoonaa reseptiä, joista jo liki puolet oli sähköisiä. Apteekkitoimipisteitä oli vuoden lopussa kaikkiaan 816.

Apteekit toimittivat viime vuonna noin 53 miljoonaa reseptiä eli 10 reseptiä jokaista suomalaista kohti. Toimitettujen reseptien määrä kasvoi edellisvuodesta noin miljoonalla, ilmenee Apteekkariliiton tilastojen ennakkotiedoista.

Jo yli 40 prosenttia resepteistä oli sähköisiä. Vuonna 2012 niiden osuus oli vain 10 prosenttia. Viime vuoden loppuun mennessä sähköisen reseptin oli saanut jo lähes kolme miljoonaa suomalaista.

Apteekkitoimipisteitä oli viime vuoden lopussa kaikkiaan 816. Tiheän apteekkiverkoston ansiosta yli 90 prosenttia suomalaisista asuu enintään kolmen kilometrin päässä lähimmästä apteekista. Apteekeista lähes puolet on pieniä, alle 40 000 reseptiä vuodessa toimittavia yksiköitä.

Apteekkariliiton ennusteen mukaan yksityisten apteekkien liikevaihto kasvoi viime vuonna noin 1,3 prosenttia edellisvuodesta ja oli noin 2 162 miljoonaa euroa. Apteekkien myynnistä reseptilääkkeiden osuus oli 79 prosenttia, itsehoitolääkkeiden 14 prosenttia ja muiden tuotteiden noin 7 prosenttia.

Apteekkien henkilökunnasta yli puolet (59 %) on yliopistotutkinnon suorittaneita farmaseutteja, proviisoreita ja apteekkareita. Farmaseuttisen henkilökunnan osuus on Suomessa selvästi suurempi kuin EU-maissa keskimäärin.

Lääkkeiden toimitusvarmuus huippuluokkaa

Lääkevaihdon aiheuttamista haasteista ja laajasta lääkevalikoimasta huolimatta apteekit pystyvät toimittamaan asiakkaan lääkkeet useimmiten saman tien apteekin sijainnista tai koosta riippumatta. Vaikka lääke jouduttaisiin tilaamaan lääketukusta, lääkkeen saa apteekista vuorokauden sisällä lähes sadan prosentin (99,7 %) varmuudella. Ruotsissa jopa joka kymmenes asiakas joutuu odottamaan reseptilääkettään yli vuorokauden.

Apteekkien ja Apteekkariliiton toimintaa vuonna 2013 esittelevä vuosikatsaus on julkaistu liiton verkkosivuilla www.apteekkariliitto.fi > Apteekkariliitto > Vuosikatsaukset.

http://www.apteekkariliitto.fi/media/pdf/vuosikatsaus_2013.pdf

Lisätietoja: Erkki Kostiainen, viestintäjohtaja, proviisori, Suomen Apteekkariliitto, p. 050 566 8188

Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on vuonna 1897 perustettu yksityisiä apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkiliikkeen harjoittamista tukevia palveluita.