‹ Takaisin

Tiedotteet  |  11.09.2017

Oriolan lääketoimitukset apteekeille parantuneet viime viikosta

Apteekkariliiton apteekeille maanantaina iltapäivällä tekemän kyselyn mukaan Oriolan ongelmat lääketoimituksissa haittaavat edelleen apteekkien toimintaa, mutta tilanne on tänään parantunut lähes kaikissa apteekeissa.

Apteekit eivät ole saaneet kaikkia syyskuun alun jälkeen tilaamiaan lääkkeitä lääketukku Oriolasta, jonka vuoksi osa Oriolan jakelemista lääkkeistä on tilapäisesti loppunut osasta apteekkeja.

Oriolan ongelmat lääketoimituksissa johtuvat yhtiön syyskuun alussa käyttöönottamasta uudesta toiminnanohjausjärjestelmästä, joka ei ole toiminut odotetulla tavalla.

Apteekeissa pyritään kaikin keinoin varmistamaan erityisesti elintärkeiden ja kriittisten lääkehoitojen jatkuvuus.

Oriola lupasi toimittaa apteekkien tilaamat lääkkeet tänään maanantaina kello 16 mennessä. Apteekkariliiton apteekeille määräajan päättymisen jälkeen tekemän kyselyn mukaan Oriolan ongelmat haittaavat edelleen apteekkien toimintaa, mutta tilanne on tänään parantunut lähes kaikissa apteekeissa.

Kysymykseen, millainen tilanne apteekissanne on Oriolan jakelemien lääkkeiden osalta, 92 prosenttia apteekeista vastasi, että tilanne on parempi kuin viime viikolla. Ennallaan tilanne oli vajaalla 7 prosentilla vastanneista. Kaikki tai vähintään 75 prosenttia tilaamistaan lääkkeistä oli saanut jo kolme neljästä apteekista. Tiedot saatiin 467 apteekista.

Apteekkariliitto seuraa edelleen tilannetta apteekeissa.

Ohjeita apteekkien asiakkaille

  • Osta seuraava lääke-erä jo muutama päivä ennen kuin lääke on kokonaan loppu.
  • Asioi normaalisti omassa apteekissasi. Suurinta osaa lääkkeistä löytyy edelleen normaalisti apteekista.
  • Mikäli lääkettä on apteekissa vähän, on mahdollista, että sitä myydään tässä poikkeustilanteessa tavallista pienempi määrä.
  • Mikäli lääke on kokonaan apteekista loppu, apteekin henkilökunta selvittelee asiaa tai antaa ohjeet hoidon jatkumisen varmistamiseksi.
  • On mahdollista, että lääkäri joutuu harkitsemaan korvaavan lääkkeen määräämistä, kunnes omaa lääkettä on jälleen apteekista saatavilla. Noudata lääkärin antamaa ohjetta lääkkeiden käytössä.
  • Älä hamstraa lääkkeitä! Lääkkeet eivät ole Suomesta loppu, mutta niiden saatavuus lääketukkukauppa Oriolasta on tilapäisesti heikentynyt. Tilanteen odotetaan normalisoituvan lähipäivien aikana.


Lisätietoja klo 18:30 jälkeen: viestintäjohtaja Erkki Kostiainen, p. 050 566 8188, erkki.kostiainen@apteekkariliitto.fi

Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on yksityisiä apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita.