Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

Tiedotteet  |  26.09.2017

Oriolan lääketoimituksissa apteekeille edelleen ongelmia

Puutteet Oriolan lääketoimituksissa haittaavat edelleen apteekkien toimintaa, mutta apteekeissa pyritään kaikin keinoin varmistamaan elintärkeiden ja kriittisten lääkehoitojen jatkuvuus ja potilasturvallisuuden säilyminen.

Apteekkariliiton apteekeilta keräämien tietojen mukaan Oriolan lääketoimituksissa on edelleen puutteita, jonka vuoksi useimpien apteekkien varastot niin ihmis- kuin eläinlääkkeissä ovat nyt tavallista suppeammat.

Apteekeissa pyritään kaikin keinoin varmistamaan elintärkeiden ja kriittisten lääkehoitojen jatkuvuus ja potilasturvallisuuden säilyminen.

Oriolan ongelmat lääketoimituksissa alkoivat syyskuun alussa, kun yhtiö otti käyttöön uuden toiminnanohjausjärjestelmän, joka ei ole toiminut odotetulla tavalla.

Tilanteen odotetaan normalisoituvan lähiviikkojen aikana. Apteekkariliitto seuraa tilannetta apteekeissa.

Ohjeita apteekkien asiakkaille

  • Osta seuraava lääke-erä jo muutama päivä ennen kuin lääke on kokonaan loppu.
  • Asioi normaalisti omassa apteekissasi. Saatavuusongelma ei koske suurinta osaa lääkkeistä.
  • Mikäli lääkettä on apteekissa vähän, on mahdollista, että sitä myydään tässä poikkeustilanteessa tavallista pienempi määrä.
  • Mikäli lääke on kokonaan apteekista loppu, apteekin henkilökunta selvittelee asiaa tai antaa ohjeet hoidon jatkumisen varmistamiseksi.
  • Tarvittaessa lääkäri harkitsee korvaavaa lääkehoitoa, kunnes omaa lääkettä on jälleen apteekista saatavilla. Noudata lääkärin antamaa ohjetta lääkkeiden käytössä.
  • Älä hamstraa lääkkeitä! Lääkkeet eivät ole Suomesta loppu, mutta niiden saatavuus lääketukkukauppa Oriolasta on tilapäisesti heikentynyt.

Lisätietoja: farmaseuttinen johtaja Charlotta Sandler, p. 050 543 0411, charlotta.sandler@apteekkariliitto.fi tai viestintäjohtaja Erkki Kostiainen, p. 050 566 8188, erkki.kostiainen@apteekkariliitto.fi

Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on yksityisiä apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita.