‹ Takaisin

Tiedotteet  |  24.04.2017

Apteekkariliitto: Vaikutukset arvioitava huolellisesti

Hallitus linjasi useita apteekkialaan kohdistuvia toimenpiteitä puoliväliriihessään tänään. Apteekkariliitto pitää tärkeänä, että toimenpiteiden kokonaisvaikutukset alaan arvioidaan huolellisesti. Liitto on tyytyväinen siihen, että hallitus haluaa kehittää apteekkeja terveydenhuollon lähtökohdista käsin.

Hallituksen esittämät yksittäiset toimenpiteet ovat maltillisia, mutta kokonaisuutena vaikutukset apteekeille ovat suuret varsinkin, kun ne tulevat vuodenvaihteessa jo toteutettujen mittavien lääkesäästöjen päälle. Lääkesäästöjen on arvioitu tänä vuonna leikkaavan apteekkien liikevaihtoa noin viidellä prosentilla ja tulosta liki viidenneksellä ilman sopeuttavia toimenpiteitä.

- On hyvä, että hallitus haluaa kehittää apteekkeja osana terveydenhuoltoa, pitää kiinni lääkkeiden yhdenvertaisesta saatavuudesta koko maassa ja säilyttää apteekit alan ammattilaisten vastuulla ja kotimaisessa omistuksessa, sanoo toimitusjohtaja Merja Hirvonen Apteekkariliitosta.

Apteekkariliitto yhtyy hallituksen näkemykseen siitä, että Apteekkitoiminnan ja muun lääkehuollon kehittämistyöryhmän ehdotusten toimeenpano on nyt ensisijaista. Yksimielinen työryhmä teki pari vuotta sitten liki 60 ehdotusta apteekkitoiminnan kehittämiseksi, mutta niiden toteuttaminen on vasta alussa. Esimerkiksi ehdotus kausi-influenssarokotuksista apteekeissa ei ole edennyt.

- Mielestämme reseptivapaiden lääkkeiden myynti tulee säilyttää apteekeissa. Jos lääkeviranomainen katsoo, että jotkin reseptivapaat lääkkeet ovat niin haitattomia, että niitä voidaan turvallisesti myydä ilman neuvontaa päivittäistavarakaupoissa, olisi selkeintä, ettei niitä enää rekisteröitäisi lääkkeiksi. Reseptivapaat lääkkeet, joiden turvallinen käyttö ja valinta edellyttävät neuvontaa, on perusteltua säilyttää vain apteekkien myynnissä, Hirvonen linjaa.

Apteekkariliitto suhtautuu hallituksen linjauksiin pääosin myönteisesti. Liitto pitää tärkeänä, että esitettyjen toimenpiteiden kokonaisvaikutukset toimialalle arvioidaan huolellisesti.

Apteekkariliiton mielestä maankattavaa apteekkiverkostoa ja apteekkien korkeasti koulutettua henkilökuntaa pitää hyödyntää nykyistä enemmän tulevissa sote-rakenteissa ja terveydenhuollon lähipalveluiden toteutuksessa.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Merja Hirvonen, p. 040 558 0841, merja.hirvonen@apteekkariliitto.fi tai viestintäjohtaja Erkki Kostiainen, p. 050 566 8188, erkki.kostiainen@apteekkariliitto.fi

Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on yksityisiä apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita.