Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

Tiedotteet  |  21.11.2014

Marja Ritala Apteekkariliiton puheenjohtajaksi

Apteekkari, farmasian tohtori Marja Ritala on valittu Suomen Apteekkariliiton puheenjohtajaksi liiton syyskokouksessa Helsingissä perjantaina.

Hän aloittaa puheenjohtajana vuoden vaihteessa, jolloin liittoa neljä vuotta luotsannut apteekkari, FaT Riitta Andersin luopuu puheenjohtajuudesta.

Marja Ritala aloitti apteekkariuransa Helsingin Siltamäen apteekissa vuonna 2005 ja siirtyi sieltä Kangasalan apteekin apteekkariksi vuonna 2011. Ennen apteekkariuraansa hän työskenteli noin 16 vuotta lääketehdas Orionilla, viimeksi tuotekehitysjohtajana 1997–2003. Hän on ollut mukana myös Tekesin lääketeknologiaohjelmien ohjaus- ja johtoryhmissä.

Työnsä ohessa Marja Ritala on toiminut useissa luottamustehtävissä muun muassa Apteekkien työnantajaliitossa varapuheenjohtajana (2008-2014), Elinkeinoelämän keskusliiton yritysvaltuuskunnassa (2008–) ja Suomen Apteekkariliiton valiokunnissa, hallituksessa ja tytäryhtiöissä (2006–).

Marja Ritala on ollut Apteekkariliiton hallituksen jäsen vuodesta 2008 lukien. Vuonna 2011 hänet valittiin hallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Hän kuuluu myös liiton tytäryhtiöiden hallituksiin ja on PharmaService Oy:n ja PharmaPress Oy:n hallitusten puheenjohtaja.

Liikuntaa ja lukemista harrastava Marja Ritala valmistui farmaseutiksi 1978, proviisoriksi 1982 Upsalan yliopistosta ja väitteli farmasian tohtoriksi (FaT) Helsingin yliopistossa 1991. Hänellä on useita tieteellisiä julkaisuja kotimaisissa ja ulkomaisissa julkaisusarjoissa. Ritala asuu puolisonsa kanssa Kangasalla ja hänellä on kaksi aikuista lasta.

Lisätietoja: puheenjohtaja (1.1.2015 lukien) Marja Ritala, p. 050 525 2476

Liitteenä julkaisuvapaa kuva.

Marja Ritala (jpg) >

Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on vuonna 1897 perustettu yksityisiä apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita.