Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

Tiedotteet  |  16.11.2013

Kokkolan Keskusapteekki on Vuoden opetusapteekki

Apteekki palkittiin Farmasian Päivillä pitkäjänteisestä ja esimerkillisestä työstä, jota se on tehnyt farmasian oppilaita ohjatessaan.

Apteekki palkittiin Farmasian Päivillä pitkäjänteisestä ja esimerkillisestä työstä, jota se on tehnyt farmasian oppilaita ohjatessaan.

Vuoden opetusapteekin valinneen palkintoraadin mielestä Kokkolan Keskusapteekki osallistuu vahvasti farmaseuttikoulutuksen toteutukseen ja henkilökunnalla on oppilaiden ohjaamisessa vankka rutiini. Apteekissa on ollut joka vuosi vähintään kaksi farmasian oppilasta joko Helsingin yliopistosta, Itä-Suomen yliopistosta tai Åbo Akademista.

Nuoret perehdytetään farmaseutin työtehtäviin ja heidän oppimistaan tuetaan suunnitelmallisesti. Oppilaita kehotetaan kysymään ja olemaan uteliaita, että he saisivat mahdollisimman monipuolisen kuvan apteekkityöstä.

Apteekkari Riitta Laitila on iloinen tunnustuksesta ja kertoo olevansa onnekas, koska hänen apteekissaan työskentelee ammatistaan ylpeitä ihmisiä, jotka pystyvät jakamaan omaa osaamistaan tuleville alan ammattilaisille.

– Näen tämän tunnustuksena hyvin tehdystä työstä koko työyhteisöllemme. Oppilaiden ohjaamisessa on perusedellytys se, että koko henkilökunta on siinä mukana, Laitila sanoo.

Riitta Laitilan mielestä yliopistosta tulevat farmasian oppilaat ovat nykyään erittäin päteviä apteekkityöhön.

– Itse olen niitä vanhan polven kasvatteja, jotka menimme apteekkiin oppilaiksi ennen kuin olimme lukeneet päivääkään farmasiaa. Siihen verrattuna farmasian oppilaiden tietotaso on nykypäivänä todella huikea.

Laitila kannustaa apteekkari-kollegoitaan ottamaan nuoria harjoittelijoiksi, jotta alan tunnettuus paranee.

Opetustoiminta oli Kokkolan Keskusapteekissa laadukasta jo hänen edeltäjänsä aikana. Apteekki palkittiin Vuoden opetusapteekkina edellisen kerran vuonna 1996.

Vuodesta 1992 alkaen jaettu Vuoden opetusapteekki -tunnustuspalkinto myönnetään apteekille, jossa farmaseutin ja proviisorin opintoihin kuuluva harjoittelu on järjestetty esimerkillisellä tavalla. Palkittava apteekki valitaan opiskelijapalautteen perusteella ja valinnasta päättää koulutusyksikköjen ja apteekkialan järjestöjen edustajista koostuva työryhmä.

Farmaseutin ja proviisorin opintoihin kuuluvan, yhteensä puolen vuoden apteekkiharjoittelun, suorittaa apteekeissa vuosittain noin 600 farmasian opiskelijaa.

Lisätietoja: apteekkari Riitta Laitila, p. 040 5454 010 ja viestintäjohtaja Erkki Kostiainen, Suomen Apteekkariliitto, p. 050 566 8188