‹ Takaisin

Tiedotteet  |  23.09.2013

Apteekkariliitto yhteistyöhön kahden suomalaisen työasuvalmistajan kanssa

Suomalaiset työasuvalmistajat E. Laiho ja Scanpoint vaatettavat jatkossa suomalaisten apteekkien henkilökuntaa. Suomalaisuus, myös ompelutyössä, oli tärkeä valintaperuste yhteistyökumppaneille.

Suomalaiset työasuvalmistajat E. Laiho ja Scanpoint vaatettavat jatkossa suomalaisten apteekkien henkilökuntaa. Suomalaisuus, myös ompelutyössä, oli tärkeä valintaperuste yhteistyökumppaneille.

Apteekkariliitto on aloittanut apteekkien työasuhankinnoissa yhteistyön kahden suomalaisen vaatevalmistajan, E. Laihon ja Scanpointin, kanssa. Yhteistyön puitteissa vaatevalmistajat ovat tuottaneet omat APTEEKKI-mallistonsa, joita liiton jäsenapteekit voivat hankkia työasuikseen.

– Yhteistyökumppaneiden valinnassa painotimme ennen kaikkea laadukasta työtä ja suomalaisuutta. Haluamme tukea Suomessa tehtävää ompelutyötä ja työllisyyttä, toteaa Suomen Apteekkariliiton toimitusjohtaja Ilkka Oksala.

E. Laiho on Lohjalla toimiva perheyritys, jonka tehtaalla on valmistettu työasuja kolmen sukupolven ajan.

– Kun asut on suunniteltu Suomessa, mallistot vastaavat suomalaista mitoitusta. Mallistot suunnittelemme aina yhteistyössä asiakkaan kanssa. Ompelutyön tekeminen tehtaallamme Lohjalla varmistaa myös hyvän toimitusvarmuuden ja tuotteiden hyvän laadun, kertoo toimitusjohtaja Liisa Laiho.

Scanpoint on tamperelainen perheyhtiö, joka valmistaa ammattiasuja eri alojen tarpeisiin. Yritys on toiminut vuodesta 1985. Scanpoint vastaa asujen suunnittelusta, asut valmistaa suomalaiset yhteistyökumppanit Pirkanmaalla.

– Olemme toimineet apteekkien kanssa pitkään ja mallistomme on kehitetty vastaamaan apteekkien tarpeita. Asujemme yksityiskohdat ovat harkittuja ja ulkonäkö viimeistelty. Olemme erityisesti panostaneet asujen korkeaan laatuun, kertoo yrityksen perustaja, toimitusjohtaja Paula Saari.

Lisätietoja:

Suomen Apteekkariliitto, brand manager Katariina Kalsta, 040 775 1417
E. Laiho Oy, toimitusjohtaja Liisa Laiho, 0400 506 238
Scanpoint Ky, toimitusjohtaja Paula Saari, 0400 630 907

Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on vuonna 1897 perustettu yksityisiä apteekkeja edustava yhdistys. Se edustaa 96 prosenttia Suomen 818 apteekkitoimipisteestä. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkiliikkeen harjoittamista tukevia palveluita.